Maakunnallisen palomuseon synty
Museo avattiin alkukesästä 2008. Hanke kytkeytyy myös pelastustoimen historialliseen murrosvaiheeseen aluepelastuslaitosten perustamiseen Siksi museotoiminnassa lähdettiin alusta pitäen maakunnalliselta pohjalta.
Tarkoitus on tukea aiemmin erillisinä organisaatioina toimineiden palokuntien parissa tapahtuvan, usein hyvinkin paikallisen ja hajanaisen perinteen tallentamisen jatkuvuutta aluepelastuslaitoksen aikakaudella. Tavoitteena on myös tarjota maakunnan palokunnille neuvontaa perinteen ja vanhan esineistön tallentamisessa.
Konkreettisesti museoprojekti käynnistyi pelastusjohtaja Pekka Tähtisen päätöksestä palkata museoalan osaaja hankkeen vetäjäksi. Työ aloitettiin laatimalla perusteellinen suunnitelma ja peräänkuuluttamalla tietoa palokunnissa säilyneestä vanhasta aineistosta sekä ryhtymällä esineistön luettelointiin.
Museota kootessa perustettiin useita pienryhmiä suunnittelemaan sen sisältöä; kokoelmia ja niitä pelastustoimeen, ja sen kehitykseen liittyviä asioita joiden esittelemistä museossa pidettiin tärkeänä. Työtä veti museoassistentti Johanna Jakomaa ja ryhmissä oli jäseninä pelastuslaitoksen henkilöstöä, VPK:laisia ja palokuntaveteraaneja. Hankkeen toteuttamisessa saatiin apua ja neuvoja myös Satakunnan museolta ja vitriinien rakentamiseen oli palkattuna museorakenteita aiemminkin tehneitä puuseppiä. Rakennusvaiheeseen osallistui talkoopohjalta myös porilaisia palokuntaveteraaneja.
Säteilysuojeluopas vuodelta 1962
Säkylän VPK:n kokoelmista.
Yhteystiedot:
Waluvaara on avoinna ryhmille sopimuksesta. Satakunnan pelastuslaitos tarjoaa ryhmille haluttaessa myös turvallisuusvalistusta.
Satakunnan palomuseo Waluvaara
Satakunnan pelastuslaitos
Satakunnankatu 3, 281100 Pori
http://www.satapelastus.fi/waluvaara
Opastusvaraukset ja muut yhteydenotot:
p. (02)621 1533
e-mail: waluvaara(at)satapelastus.fi