spek.bonsait.fi

Museoautot

Korson vpk:n kokoelmien ehdoton helmi on kuitenkin itse kunnostettu Ford TT/3130 paloauto vuosimallin 1924 alustalla. Auto on yksi harvoista säilyneistä t-mallin Ford paloautosta. Mallli oli kuitenkin palokuntien autoistumisen alkuaikojen yleisimpiä paloautoalustoja.
Tämä, alunperin kuorma-auto saatiin aikanaan lahjoituksena vesijohtoliikkeen omistaja W. Sundmanilta. Se rakennettiin talkoovoimin, kyläseppien avustuksella paloautoksi ja valmistui Vpk:n 5-vuotisjuhliin vuonna 1930. Fordissa oli kuskin lisäksi tilaa seitsemälle miehelle ja varustukseen kuului kannettava moottoriruisku, letkuja ja muuta peruskalustoa. Huippunopeutta oli peräti 25 km/tunnissa. Sota-aikana kun oli puute varaosista auto alkoi hiljalleen rapistua, vaikka olikin vielä 1950-luvun lopulla käytössä vara-autona.
Vuonna 1975 Ford kunnostettiin palokunnan 50-vuotisjuhlien kunniaksi. Auton ylläpito oli kuitenkin kallista ja se alkoi rapistua uudestaan, säilytyspaikkanakin oli vain lämmittämätön vaja.

Uusi henki auton pelastamiseksi heräsi taas vuonna 1988 jolloin se entisöitiin vpk:laisten toimesta nykyiseen asuunsa. Työ saatiin valmiiksi niin, että Fordilla voitiin käydä saattamassa Vantaan kaupungin silloinen palopäällikkö Yrjö Salkola eläkkeelle viimeisenä työpäivänään 31.7.1988.

spek.bonsait.fiKorson vpk:lla on myös toinen, jo hieman nuorempi veteraanipaloauto Fargo F-500 4x4 vuosimallia 1968. Auto edustaa tyypillistä bensakoneella varustettua 1960-luvun sammutusautoa Kulmalan korirakenteilla. Auto on myös rekisteröity museoajoneuvoksi vaikka voisi olla hyväkuntoisena ja kalustettuna yhäkin hälytysvalmiudessa. Säilytettynä se on hieno esimerkki 1960-luvulla yleisestä mutta jo harvenevasta suomalaisesta paloautokalustosta ja siitä, että myös nuorempaakin museokalustoa on säästetty jälkipolville. Klikkaa kuvaa nähdäksesi isomman kuvan ja lisätiedot autosta.

Yhteystiedot

Korson vpk : 09-8725005