Vellikelloista matkapuhelimiin

Eri palokuntamuotoihin liittyy myös erilaisia hälytysjärjestelmiä. Palotoimen alkuaikoina yleinen hälytys saatettiin antaa kirkonkelloilla, rummutuksella ja erilaisilla palotorvilla. Palotornista esim. yöaikaan värillisissä lyhdyillä annetut merkit kertoivat suunnan missä palaa.

Maaseudulla vpk:a on hälytetty myös vellikelloilla ja torvilla. Yleisessä käytössä järeämpänä palotorvena on ollut mäntäpumpulla varustettuja, kaksin käsin pumpattavia torvia, joita samanlaisia on käytetty merenkulussa sumutorvina. Tehdaspalokuntia on hälytetty tehtaan höyrypillillä ja sitten 1920-luvun tienoilta lähtien yleistyneillä sireeneillä. Ilmahälytyssireeniksi suunniteltu voimakas sähkömoottorilla toimiva sireeni alkoi yleistyä noihin aikoihin myös vpk:n hälytyslaitteena. Todettakoon että suurempia kaupunkeja lukuun ottamatta vpk:n ja puolivakinaisten palokuntien sireenihälytys oli käytössä vielä 1990-luvun lopulla. Näin, oli yö tai päivä, palohälytys tapahtui aina koko kylää hätkähdyttävällä selkäpiitä karmivalla ulinalla. Sireenihälytyksen rinnalla on käytetty pitkään myös saman aikaisesti kaikkien palokuntalaisten kotiin lankapuhelimen kautta annettua hälytystä. Joillakin paikkakunnilla on sammutusmiehistöä ja varsinkin tehtaan lähistöllä asuvia tehdaspalokuntalaisia hälytetty myös kotiin asennetuilla hälytyskelloilla.
Muutaman viime vuosikymmenen aikana hälytyslaitteina yleistyi palokuntalaisten mukanaan kantamat henkilöhakulaitteet. Nykyään hälytykset annetaan matkapuhelimen välityksellä. Vakinaisissa palokunnissa miehistö on hälytetty paloasemalla kelloilla ja sittemmin kaiuttimista annetuilla kuulutuksilla.